- Ammatinopettajakoulutus Suomessa
-
Maassamme vallitsee suuri pula pätevistä ammatinopettajista. Koko maassa ammattiaineiden opettajien pätevyysaste on 71,1 prosenttia. Ruotsinkielisellä puolella tilanne on vieläkin huonompi. Nykyään ainoastaan 56,7 prosenttia ammatillisen koulutuksen ammattiaineiden opettajista on muodollisesti päteviä ruotsinkielisellä puolella. Luku on hälyttävän alhainen, ja tilanne on pahentunut viime vuosina.
- 06.11.2009
- Työpaikkailmoitusten julkistaminen myös ruotsinkielisissä päivälehdissä
-
Kielilain mukaan kaksikielisen viranomaisen tulee huolehtia sekä suomen- että ruotsinkielisen väestön tiedonsaantitarpeista (kielilain 32 §:n 3 momentti). Tämä koskee myös työpaikkailmoitusten julkaisua.
- 29.05.2009
- Ulosottokaaren mukainen lapsen käsite perheessä
-
Taloudellisen taantuman pitkittyessä myös ulosottoasioiden määrä tulee kasvamaan. Perheen jäsenten joutuessa ulosoton kohteiksi taustalla on vakavia taloudellisia ongelmia, mm. työttömyyttä, joka vaikuttaa myös aina perheen lapsiin.
- 07.05.2009
- Veteraanien oikeus ilmaiseen pysäköintiin kaikissa Suomen kunnissa
-
Veteraanien määrä Suomessa vähenee joka vuosi. Rintamaveteraaneja on noin 67 000. Veteraanien keski-ikä on nykyisin 86 vuotta. Hallitusohjelman mukaan hallituksen tavoitteena on huolehtia koko veteraanisukupolven hyvinvoinnista. Edelleen tällä hallituskaudella kehitetään sotainvalidien sosiaaliturvaa ja palveluja.
- 07.05.2009
- Paikallisdemokratia ja kuntaliitokset
-
Työ- ja elinkeinoministeriö tulee kuulemaan kuntia ja muita tahoja niiden suhtautumisesta uuden ydinvoimalan rakentamiseen kunnan alueelle. Tämä tapahtuu ydinenergialain mukaisesti, jonka 14 §:ssä todetaan, että sijaintikunnan tulee puoltaa ydinvoimalan rakentamista alueelleen, jotta valtioneuvosto voisi tehdä periaatepäätöksen asiassa. Kuuleminen tapahtuu hankalaan aikaan Loviisan seudun kannalta, jossa kuntaliitos tapahtuu kuulemiskierroksen päätyttyä.
- 20.02.2009
- Selvitys pääkaupunkiseudun lentokenttäkapasiteetin riittävyydestä
-
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan toimiva ja kehityskykyinen lentoliikennetoiminta pääkaupunkiseudulla on koko maan kilpailukyvyn kannalta erittäin keskeinen menestystekijä.
- 09.09.2008
- Investointitarpeet öljyntorjuntakapasiteetin parantamiseksi
-
Öljynkuljetukset Suomenlahdella ovat viimeisten 15 vuoden aikana seitsenkertaistuneet 140 miljoonaan tonniin vuodessa, ja ennusteet viittaavat kasvuun myös tulevaisuudessa. Kuljetusten ennakoidaan olevan 250 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa vuonna 2015. Onnettomuusvaara kasvaa kuljetusten lisääntyessä.
- 18.06.2008
- Salassa pidettävien tietojen antaminen lasten ja nuorten auttamiseksi
-
Nuorten syrjäytymisen estämiseksi tarvitaan eri sektoreiden välistä läheistä yhteistyötä. Ilman sektorit ylittävää yhteistyötä on lähes mahdotonta auttaa lapsia ja nuoria tavalla, joka ottaisi huomioon heidän elämäntilanteensa kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi kouluissamme on perustettu moniammatillisia oppilashuoltotiimejä, joiden tehtävänä on kokonaisuuksien tarkastelu.
- 22.04.2008
- Suomen historiaa koskeva historianopetus
-
Oman maan historian tulisi kuulua historianopetuksessa priorisoitaviin ainekokonaisuuksiin. Kun otetaan huomioon vuotta 1809 edeltäneen aikakauden valtava merkitys yhteiskunnalliselle kehitykselle ja tämän aikakauden vaikutus yhteiskunnan rakenteisiin (oikeusjärjestelmäämme ja hallintokulttuuriimme) ja kirkkoon, voidaan perustellusti kysyä, opetetaanko riittävän suuressa määrin aikakaudesta sekä sen vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen kehitykseen.
- 04.04.2008
- Yleishyödyllisten yhteisöjen verottaminen
-
Verohallituksen mukaan julkisen sektorin säästötoimien vuoksi valtion ja kuntien perinteisesti tarjoamia palveluita on yksityistetty. Palvelusektori on merkittävimpiä työllistäjiä samalla, kun palvelusektoreihin kohdistuu kasvavaa kysyntää.
- 02.04.2008