Mikaela Nylander Måndag, 06 februari 2012 |
||||
Tillbaka Yleishyödyllisten yhteisöjen verottaminen02.04.2008 Verohallituksen mukaan julkisen sektorin säästötoimien vuoksi valtion ja kuntien perinteisesti tarjoamia palveluita on yksityistetty. Palvelusektori on merkittävimpiä työllistäjiä samalla, kun palvelusektoreihin kohdistuu kasvavaa kysyntää. Yleishyödyllisten yhteisöjen verottaminen Eduskunnan puhemiehelle
Huhtikuussa 2007 Verohallitus julkaisi yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja säätiöitä koskevan verotusohjeen, jolla korvattiin vuoden 2005 ohje. Verohallituksen mukaan julkisen sektorin säästötoimien vuoksi valtion ja kuntien perinteisesti tarjoamia palveluita on yksityistetty. Palvelusektori on merkittävimpiä työllistäjiä samalla, kun palvelusektoreihin kohdistuu kasvavaa kysyntää. Verohallituksen mielestä myös tulkittaessa vanhoja oikeustapauksia ja vedettäessä rajaa yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan välillä yhteiskunnallisten olojen ja näkemysten muuttuminen on otettava huomioon. Vanhojen oikeustapausten prejudikaattiarvoa pohdittaessa on aikatekijän lisäksi otettava huomioon se, että päätökset koskevat aina olosuhteita yksittäistapauksissa. Tuloverolain 22 §:n 1 momentin mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä, jos sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin ja jos se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Verohallituksen verotusohjeiden mukaan elinkeinotoiminnan harjoittaminen ei ole yksinomaisesti ja välittömästi yleistä hyvää toteuttavaa toimintaa. Jos tällaista toimintaa harjoitetaan liian laajasti, yhteisöä ei voida pitää yleishyödyllisenä, vaikka sillä olisi myös yleishyödyllistä toimintaa. Ohjeissa todetaan, että elinkeinotoiminnan vaikutusta yhteisön yleishyödyllisyyteen arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja kokonaisharkintaan perustuen. Yleishyödyllisen yhteisön tulot ovat verovapaata tuloa yhteisölle. Huoli yhä useampien yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden mahdollisesta joutumisesta verovelvollisiksi on suuri. Suuntauksena vaikuttaisi olevan linjausten tiukentaminen siitä, milloin yhdistys tulee verovelvolliseksi. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, että yleishyödyllisten yhteisöjen verotus ei kovene ja että näiden yhteisöjen palvelutarjonta ei vähene? Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2008 Mikaela Nylander /r |
||||
| Kontaktuppgifter Mikaela Nylander |
||||