Mikaela Nylander Måndag, 06 februari 2012 |
||||
Tillbaka Paikallisdemokratia ja kuntaliitokset20.02.2009 Työ- ja elinkeinoministeriö tulee kuulemaan kuntia ja muita tahoja niiden suhtautumisesta uuden ydinvoimalan rakentamiseen kunnan alueelle. Tämä tapahtuu ydinenergialain mukaisesti, jonka 14 §:ssä todetaan, että sijaintikunnan tulee puoltaa ydinvoimalan rakentamista alueelleen, jotta valtioneuvosto voisi tehdä periaatepäätöksen asiassa. Kuuleminen tapahtuu hankalaan aikaan Loviisan seudun kannalta, jossa kuntaliitos tapahtuu kuulemiskierroksen päätyttyä. Kuntajakolain 33 §:n mukaan lakkaavalla kunnalla ei ole toimivaltaa tehdä päätöksiä asioissa, joiden kuntajaon muututtua katsotaan kuuluvan toiselle kunnalle.Käytännössä tämä merkitsee sitä, että eräistä kunnista Loviisan seudulla voi tulla ydinvoimakuntia ilman mahdollisuutta osallistua ydinenergialain 14 §:n mukaiseen demokraattiseen prosessiin, joka on välttämätön ennen ydinvoiman rakentamista. Näiden kahden lain säännökset johtavat käytännössä ristiriitatilanteeseen. Ydinenergialain henkenä on paikallisdemokratia, jossa asukkaiden tulee saada päättää, asuvatko he ydinvoimakunnassa vai eivät. Kuntajakolain lähtökohta on käytännöllisyys ja päätöksenteon säätely kunnassa siten, että siirtymävaiheesta tulee helppo. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä ydinenergialain ja kuntajakolain välisen ristiriitatilanteen ratkaisemiseksi ja paikallisdemokratian toteutumiseksi tulevassa Loviisan kunnassa ydinvoiman mahdollista sijoittamista ajatellen? Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2009 Mikaela Nylander /r |
||||
| Kontaktuppgifter Mikaela Nylander |
||||