Mikaela Nylander Torsdag, 23 februari 2012 |
||||
Tillbaka Nylander kampanja-avaustilaisuudessaan: Ei ole oikoteitä06.03.2011 Seuraava kausi tulee olemaan täynnä kovia haasteita ja siksi on hyödyksi että nykyinen kausi on ollut vaativa ja kehittävä omalta osaltani, totesi kansanedustaja Mikaela Nylander kun hän polkaisi käyntiin eduskuntavaalikampanjansa Porvoossa sunnuntaina. Eduskuntavaaliohjelmansa nimeksi Nylander on tästä syystä valinnut ”Ei ole oikoteitä”. - Vero- koulutus- ja työelämäpolitiikalla tulee olemaan keskeinen rooli seuraavien neljän vuoden aikana. Veropolitiikka on keino ja päämääränämme tulee olla luoda parhaat mahdolliset edellytykset hyvinvointiyhteiskunnalle. Veropoliittisten keinojen tulee tukea työntekoa ja yrittäjyyttä. Ei voida jakaa hyvinvointia palveluiden ja tulonsiirtojen muodossa ilman, että hyvinvointia ensin luodaan työnteolla. - Suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste on ikääntyvä väestö ja toisaalta maahamme syntyy liian vähän lapsia. Yhä harvempi pari käsi tulee tekemään työtä tulevaisuudessa. Meidän on tuettava suomalaisia työssä jaksamisessa, ratkaisevaa ei ole lakisääteinen eläköitymisikä vaan todellinen ikä jolloin siirrytään eläkkeelle. Karkea arvio hintalapuksi työpahoinvoinnille liikkuu 24-30 miljardien välillä vuosittain. Tarvitaan laaja valikoima toimenpiteitä; esim. joustavia työaikaratkaisuja, mahdollisuus koulutukseen ja lisäkoulutukseen, toimiva ja heti sairauteen puuttuva työterveydenhuolto. Oikea paikka ratkaisujen löytämiseksi on seuraava hallitusohjelma, linjasi Nylander. - Ilman laadukasta koulutusta kaikilla asteilla yhteiskuntamme ei voi kehittyä. Koulun rooli tasa-arvoisten edellytysten luojana kasvaa koko ajan perheiden eriarvoistumisen myötä. Nuoria joita uhkaa syrjäytyminen ei saa jättää yksin, työpajatoiminta, oppisopimus ja etsivää nuorisotyötä monine ratkaisuineen ovat hyviä keinoja auttaa eteenpäin. - On löydettävä uusia tapoja toimia: perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon on integroituva paremmin jotta voidaan välttää päällekkäisyyksiä ja taata, että oikea hoito annetaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Palveluita tulee muuttaa niin, että toimintamallina on varhainen puuttuminen. - Työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten eteen on jatkettava ensi kaudella. Työ perusturvan parantamiseksi jäi kesken finanssikriisistä alkaneen taantuman takia. - Kansanedustajan tehtäviin kuuluu myös edunvalvonta hyvin vahvasti. Alueellisista kysymyksistä Heli-radan paras linjaus alueellemme, metropolialueen ulottaminen koko itäiselle Uudellemaalle vahvojen peruskuntien avulla sekä Loviisan sataman ja junaradan toimintaedellytysten turvaaminen ovat tärkeitä asioita. Öljyntorjuntakeskus Porvooseen ja vihreä moottoritie ovat esimerkkejä luovasta ajattelusta. |
||||
| Kontaktuppgifter Mikaela Nylander |
||||